-
Mihin työelämässä tarvitaan itsemyötätuntoa?

Eikö se ole sellaista löperöä höttöä, että selitetään vaan, ja ollaan tekemättä vaikeita asioita? Vastaan heti. Ei, sitä se ei ole. Itsekritiikki on välillä tiukassa. Huomaan välillä pysähtyväni siihen, miten puhun itselleni työssä. Kun on hoppua, epävarmuutta tai jokin ei etene niin kuin olin ajatellut, sisäinen ääni muuttuu helposti kovin moittivaksi, joskus ankaraksikin. “Olisi pitänyt…
-
Kun sairaus tai kuolema koskettaa työyhteisöä

Useimmissa työyhteisöissä kuolema tai vakava sairaus tulee vastaan harvoin. Joskus työntekijä sairastuu vakavasti tai hänen läheisensä kuolee. Harvoin, mutta joskus joku kohtaa myös oman kollegan, asiakkaan tai yhteistyökumppanin kuoleman tai itsemurhan.
-
Kuuntelu ja arvostava kohtaaminen työpaikalla

Valtaosa ajattelee, että osaa. Ja osaakin. Mutta missä ja koska käytät kuuntelun taitoa? Kuvitteletko kuuntelevasi silloinkin, kun oikeasti odotat vain omaa vuoroasi puhua?Niin tekee melkein jokainen meistä joskus.Mutta kuulluksi tulemisen kokemus syntyy vasta silloin, kun toinen tuntee, että haluat ymmärtää häntä. Työnohjauksessa kohtaan usein ihmisiä, jotka ovat pienentäneet itseään, väsyneet tai menettäneet yhteyden omaan merkitykseensä…
-
Tulit loukatuksi, ja se painaa kuin kivireppu?

Voi olla, että tunnistamme suuttumuksen, joka kohdistuu toiseen, mutta emme suuttumuksen takana olevaa omaa loukkaantumista. Useimmiten loukkaamme toisia tahattomasti. Itseä väsyttää, on migreeni tai huono päivä. Ei vaan huomaa tai tajua tilannetta. Tulee tölvittyä ja kerrottua huono vitsi, vaikka ei pitäisi. Loukkaantumista voi aiheuttaa myös epäoikeudenmukainen kohtelu, kritiikki, kiittämättömyys, syrjään jättäminen tai arvojen vastainen toiminta.…
-
Miten luonto auttoi minua uupumuksessa?

Olin joku vuosi sitten hurjan väsynyt. Oikeastaan ihan loppu. Liekö enemmän työuupumusta, työssä tylsistymistä vai jotain muuta – se jäi lopulta selvittämättä. Työuupumuksen ja työssä tylsistymisen oireet ovat kovin samanlaisia. Oli väsymystä, joka ei lähtenyt nukkumalla. Oli kyynistymistä, kehää kiertäviä ajatuksia, ammatillisen itsetunnon romahdus, fyysisiä oireita, keskittymiskyvyttömyyttä ja aivosumua. Ehkä pahimpana kuitenkin painajaiset, joissa pakenin…
-
Äänimaljarentoutus – levollisuutta ja läsnäoloa

Arjessa mieli on usein täynnä pompahtelevia ajatuksia, tehtävälistoja ja kesken jääneitä asioita. Keho kantaa päivän kiireitä, ja joskus tuntuu vaikealta päästä irti juoksupyörästä. Kun mieli käy kierroksilla tai kaipaa lepoa, äänimaljarentoutus voi olla lempeä ja tehokas keino rauhoittua. Kuvailen usein äänimaljojen sointia huojuvaksi, eläväksi ja aaltoilevaksi. Lempeäksi. Mutta aina erilaiseksi. Ääni värähtelee koko kehossa, aina…
-
Usein kysyttyä – ratkaisukeskeinen valmennus eli coaching
Mitä ratkaisukeskeinen valmennus on? Valmennus on vähän kuin oman mielen ja ajatusten treenaamista koulutetun ohjaajan kanssa. Se on tavoitteellista ja kannustavaa keskustelua, jossa etsimme yhdessä selkeyttä tilanteeseesi ja askelmerkkejä kohti toivomaasi muutosta. Keskitymme mahdollisuuksiin, vahvuuksiin ja käytännönläheisiin ratkaisuihin, jotka sopivat sinulle. Kenelle valmennus sopii? Valmennus sopii sinulle, kun haluat esimerkiksi Mitä valmennuksessa tapahtuu? Aloitamme selvittämällä,…
-
Usein kysyttyä – työnohjaus
Työnohjaus on menetelmä, joka auttaa monissa työntekijän, tiimin ja organisaation työtä koskevissa kysymyksissä. Työnohjaus tukee ja varmistaa jo silloin kun menee hyvin, se kannattelee tilanteissa, joissa voimavarat ovat vähissä ja se tarjoaa muutoksen ja kasvun paikkoja arjessa tai kriisien jälkeen. Monella alalla työnohjaus on lakisääteistä ja työnantajan tehtävä on tarjota sitä työntekijöilleen. Pyrin tässä alla…
