Valtaosa ajattelee, että osaa. Ja osaakin. Mutta missä ja koska käytät kuuntelun taitoa?
Kuvitteletko kuuntelevasi silloinkin, kun oikeasti odotat vain omaa vuoroasi puhua?
Niin tekee melkein jokainen meistä joskus.
Mutta kuulluksi tulemisen kokemus syntyy vasta silloin, kun toinen tuntee, että haluat ymmärtää häntä.
Työnohjauksessa kohtaan usein ihmisiä, jotka ovat pienentäneet itseään, väsyneet tai menettäneet yhteyden omaan merkitykseensä työssä. Työ on epäselvää tai tavoitteet utopistisia. Silloin kysyn toisinaan: ”Koska sinua on viimeksi kuunneltu?”
Ja usein vastauksena on epäröintiä ja hiljainen sirahdus: ”Sinä olet kuunnellut minua.”
Tuosta kysymyksestä tulee usein portti siihen, että ihminen alkaa kuulla myös itseään.
Kuulluksi tuleminen on alku sille, että työn merkitys ja oma ääni löytyvät uudelleen.
Se, että niin moni kokee, ettei tule kuulluksi työssä, tekee mut surulliseksi.
Vaikkakin vastaus tuottaa tietysti myös iloa, koska keskeistä niin työnohjauksessa kuin erilaisissa kriisikohtaamisissakin on se, että pystyn luomaan tilan, jossa toinen kokee tulleensa kuulluksi.
Miten se kuulluksi tulemisen kokemus sitten tehdään, tai miksi ihmisillä on lopulta niin harvoin kokemus kuulluksi tulemisesta?
Tuotin siihen nyt kymmenen kohdan käytännön vinkkilistan imperatiivissa, siis käskymuodossa. Järjestys on satunnainen, eikä lista ole täydellinen. Pohjana ovat niin työnohjaajan, coachin kuin kriisityönkin opit sekä omat kokemukset.
- Halua kuunnella ja halua ymmärtää, mitä toinen sanoo. Ilman halua tulee puolivillaista.
- Muista kuunnella hyväntahtoisesti. Se on valinta. Ja sen vastakohta on ehkä pahantahtoisuus tai vaikkapa väärin ymmärtämisen haluaminen.
- Kun aloitat, hengitä itse tietoisesti pari kertaa. Tunne jalkapohjat maassa, tunne tuoli ja tunne miten tuoli kannattelee sinua. Ole vahvasti läsnä itsellesi. Vain siten voit olla läsnä toiselle.
- Halua sulkea häiriötekijät, piippaukset, kilinät, surinat ja värinät pois. Ja jos kuitenkin surisee, älä anna huomion, katseen, käden tai eleen karata siihen. Palauta huomio kuunteluun. Sekin on valinta. Jos tapaatte kahvilassa, älä katso suomalaista elokuvaa samaan aikaan toisen pään päältä, hän huomaa sen kyllä.
- Siedä hiljaisuutta. Usein ensimmäiset nopeat lauseet ovat vain pintaa. Sen jälkeen tulee hiljaisuus ja sitten sen jälkeen asiat, jotka ovat syvempiä, vaikeampia ja useimmiten myös tärkeämpiä. Ne eivät tule koskaan edes sanotuksi, jos et siedä hiljaisuutta.
- Opettele lukemaan ihmisiä. Heidän kehonkielensä ja katseensa kertovat useimmiten, milloin puhuttu asia ei ole vielä lopussa ja jatkoa seuraa. Odota sitä rohkaisevasti.
- Älä lyttää. Sano ”kiitos kun kerroit”. Arvosta sitä, että sinulle kerrottiin.
- Kun toinen puhuu, älä mieti omaa vastaustasi. Jos mietit, palauta fokus takaisin kuunteluun. Osaat kyllä vastata sitten kun on sinun vuorosi. Tämä muistuttaa itsestään jokaisella vapaaehtoisvuorolla Mieli ry:n kriisipuhelimessa. Multa katoaa jotain tosi olennaista, menetän punaisen langan, jos mietin vastauksen sanamuotoja toisen puhuessa.
- Kuuntele sydämellä. Kuuntele ihmisen sanojen lisäksi sitä, mitä hän haluaa sinulle sanoa.
- Kun syvennyt kuunteluun, muista, että olet erillinen ihminen. Hän tuossa, joka puhuu, on oma itsensä omassa maailmankuvassaan. Ja sinä itse olet erillinen, vaikka kuuntelisitkin korvilla, aivoilla ja sydämellä.
- Peilaa. Toista sitä, mitä toinen sanoi. ”Susta siis tuntuu, että sun työnkuva on tosi hähmäinen?” ”Sinulla on siis ajatus, että on epäselvää, milloin olet onnistunut työssäsi?” ”Ymmärränkö nyt oikein, että teillä on tiimissä resurssipulaa selvitä tästä?” Käytä samoja sanoja kuin keskustelukumppanisi. Älä oleta.
- Ja bonus. Ole inhimillinen. Joskus on parempi pyytää lisää aikaa miettiä ennemmin kuin roiskaista huonoja vastauksia ”Tämä mitä kerroit, on vaikea asia. Kiitos kun avasit keskustelun. En osaa vastata heti, en tiedä mitä sanoa. Voidaanko palata tähän ylihuomenna, niin mietin hetken?”