Voi olla, että tunnistamme suuttumuksen, joka kohdistuu toiseen, mutta emme suuttumuksen takana olevaa omaa loukkaantumista.
Useimmiten loukkaamme toisia tahattomasti. Itseä väsyttää, on migreeni tai huono päivä. Ei vaan huomaa tai tajua tilannetta.
Tulee tölvittyä ja kerrottua huono vitsi, vaikka ei pitäisi. Loukkaantumista voi aiheuttaa myös epäoikeudenmukainen kohtelu, kritiikki, kiittämättömyys, syrjään jättäminen tai arvojen vastainen toiminta. Töissä kuittaamme toisen ajatuksen enempiä ajattelematta kehnoksi tai ohitamme ne kokonaan.
Samat inhimilliset tekijät vaikuttavat vastapuoleenkin. Kun olo on kuormittunut tai mieli jo valmiiksi muista syistä herkkänä, loukkaannumme helpommin. Väsyneeseen ja stressaantuneeseen mieleen ei aina mahdu sietokykyä herneenkään kokoisissa asioissa. Kaikki tuntuu menevän ihon alle. Loukkaantuminen on usein henkilökohtainen kokemus, joka ei aina vastaa muiden näkemyksiä tilanteesta.
Olen sydänjuuriani myöten loukkaantunut
Joskus kuulee sanottavan, että ”olen sydänjuuriani myöten loukkaantunut”.
Se, että tunnistat, mistä loukkaannut todella kovasti, kertoo aina jotain arvokasta sinusta itsestäsi. Esimerkiksi se, ettei koe tulevansa nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi kriisissä tai isossa työhuolessa, voi johtaa syvään ohittamisen kokemukseen ja loukata pahasti.
Syvä loukkaantuminen paljastaa ehkä sen, mitkä ovat sinun luovuttamattomia arvojasi, tai missä menevät sinun omat rajasi, joita toinen ei saa ylittää. Loukkaantuminen voi siis suojella sinua ja siksi se on myös hyödyllistä.
Jos tunnistat loukkaantuvasi jatkuvasti ja ehkä helpommin kuin muut, sen ääreen on hyvä pysähtyä. Oletko ehkä kovin vaativa itseäsi kohtaan tai onko sinulla tarve miellyttää muita? Tämä voi herkistää loukkaantumaan.
Voi olla myös niin, että olet jo valmiiksi loukkaantunut jollekin ja haet kaikesta vuorovaikutuksesta vahvistusta tunteellesi. Tällöin saatat katsella tilanteita värittyneillä silmälaseilla ja löydät tilanteista, ilmeistä ja kommenteista juuri sitä, mitä odotat – ja loukkaannut lisää.
Loukkaus työpaikalla
Kuulen työnohjaajana erilaisista tilanteista työpaikoilla ja melko usein päädyn kysymään: ”Ymmärränkö oikein, että tämä tilanne loukkasi sinua?” Kysymyksen jäljille johtaa monta polkua.
Loukkaantuminen voi horjuttaa tunnetta, että työssä on turvallista ilmaista itseään. Silloin kyse on psykologisen turvallisuuden kokemuksen naarmuttamisesta tai menettämisestä.
Loukkaantuminen voi myös heikentää luottamusta työtovereihin, esimiehiin tai jopa koko organisaatioon. Monissa ammateissa luottamuspula voi kohdistua sidosryhmiin tai vaikkapa asiakkaisiin. Samassa veneessä luottamuksen kanssa menee usein myös oma kokemus arvostetuksi tulemisesta ja omasta lujasta osaamisesta. Se on iso menetys!
Lisäksi loukkaantuminen saa meidät varpailleen, tarkkailevaksi ja ehkä uutta uhkaa odottavaksi. Se aktivoi kehon stressijärjestelmän, mikä voi johtaa jatkuvaan kuormitukseen, uupumukseen ja jopa fyysisiin oireisiin.
Kun loukkaus jää kiinni iholle
Kun loukkaukset jäävät kiinni iholle, ne pinoutuvat. Pinoumat ovat omiaan rikkomaan mm. ihmissuhteita ja hyvää työilmapiiriä. Niiden taakse syntyy uhriutumista, kränää, kostoa, arvostamattomuutta ja paljon muuta negatiivista.
Työssä loukkaukset vähentävät motivaatiota ja sitoutumista. Niistä seuraa hiljaista vastarintaa ja ehkä välttelykäyttäytymistä. Siksi näkymättömät loukkaukset ja loukkaantumiset vaikuttavat aina työilmapiiriin, vuorovaikutukseen ja monin tavoin myös työn tekemiseen.
On monta tapaa reagoida loukkaukseen. Luonnostaan toimimme tietyllä, itsellemme turvaa tuovalla tavalla, jonka olemme elämässämme oppineet. Useimmiten vaikenemme, koitamme ohittaa asian mielessämme tai haemme sympatiaa kertomalla tilanteesta muille.
Jos huomaat, että luontainen tapasi ei olekaan hyvä, tai haluat tietoisesti tilanteessa toisenlaisen lopputuloksen, voit toimia toisin. Me aikuiset kun voimme aina todellisuudessa valita, miten käyttäydymme.
Miten purkaa loukkaantumisen kokemusta?
Loukkaantumisen kokemusta voi purkaa asianosaisten kesken jutellen. Puheeksi ottaminen voi olla kuitenkin vaikeaa. Loukkaantuminen tuo esiin usein piilotetut puolemme, herkkyyden ja haavoittuvaisuuden. On ehkä pelottavaa paljastaa toiselle, että tuo sattui.
Toisesta näkökulmasta katsottuna loukkaantumisesta kertominen on aina myös negatiiviseksi koetun palautteen antamista ja sekin on monelle hankalaa.
Ben Furman ja Tapani Ahola kertovat kirjassaan Työpaikan hyvä henki ja kuinka se tehdään, että puheeksiottamista voi estää myös kaksoisloukkauksen pelko. Kaksoisloukkaus tarkoittaa sitä, että kun rohkenet viimein ottaa asian esiin, tulet loukatuksi uudestaan. Näin käy, jos vastauksena on vähättelyä, selityksiä ja ylikävelyä.
🔥Etkö sä ymmärrä leikkiä?
🔥Älä nyt tällaista ota itseesi.
🔥Ei tässä kyllä ole mitään syytä pahastua.
🔥Mä en ole sanonut mitään sellaista.
Kaksoisloukkauksen välttämiseksi on tärkeää, että kun joku tulee kertomaan sinulle loukkaantumisesta, älä koskaan vähättele sitä. Jos muuta ei juuri sillä hetkellä tule mieleen, voit aina vastata: ”Kiitos kun kerroit. Olen pahoillani.”
Kun loukkaantumiset ovat suuria tai pinoutuneita, ja aiheuttavat jo monenlaista kitkaa ja harmia, ulkopuolisesta työnohjauksesta on usein apua. Avoin ja turvallinen ilmapiiri auttaa asian käsittelyssä.
Loukkaavan tilanteen purkaminen ei tarkoita sitä, että tilanne katoaisi, kutistuisi tai muuttuisi hyväksytyksi. Tapahtunutta voidaan kuitenkin yhdessä pilkkoa ja tutkia: Mitä siinä tapahtui? Mihin tämä liittyy? Mitä meiltä jäi huomaamatta? Mitä vaikutuksia tällä on? Keihin tämä vaikuttaa ja miten?
Asiaa on aina hyvä tarkastella myös muista, ehkä itselle uusista näkökulmista ja tässä työnohjaajasta on apua.
Voisinko antaa anteeksi?
Joskus konkreettiset esimerkit on helpointa napata omasta elämästä.
Minäkin olen loukkaantunut joskus ihan sydänjuuria myöten. Kannoin loukkausta mukanani. Sain siitä käyttövoimaa, negatiivista energiaa, joka kohisi kuin koski sisälläni. Pelotti, että katkeroidun ja kyynistyn.
Halusin päästää asiasta irti. En tarvinnut loukkaantumisen tunnettakaan enää mihinkään. Olin jo oppinut läksyni: tässä menevät minun rajani!
Tein erilaisia hyväksymisharjoituksia. Se ei tarkoita, että olisin mitätöinyt loukkauksen tai puhunut sitä itselleni olemattomaksi. Tein töitä katkaistakseni narut ja nippusiteet, joilla olin sitonut mielipahan itseeni. Tein töitä hyväksyäkseni loukkaantumisen ja antaakseni kokemuksen itselleni anteeksi.
Toista ei voi muuttaa. On siis muutettava itseä.
Ja voittajakin on selvä, se olen minä itse. Elämä on kevyempää ilman kivireppuja.